Yritysesittely   

AJANKOHTAISTA

Asiakastiedotteet -sivulta löydät asiakastiedotteemme.

Laskutuslomakkeet -sivulta löydät tietoa laskutuksesta.

Yhtiön taksa 1.4.2010 alkaen: Yhtiön taksa

Perehdy myös muihin vesihuollon runkoasiakirjoihin.
 

Levin Vesihuolto Oy on Kittilän kunnan ja Kittilän vesihuolto-osuuskunnan omistama yhtiö, joka aloitti toimintansa syyskuussa 2002 omistamallaan Levin Taalovaaran jätevedenpuhdistamolla, jonne se vastaanottaa puhdistettavaksi Kittilän kirkonkylän ja Levin jätevedet. Lisäksi yhtiö hoitaa keskitetysti koko Levin alueen vedenjakelun, jätevesiviemäröinnin ja sadevesiviemäröinnin toiminta-aluepäätöksien mukaisesti.

Yhtiö on nyt toiminut muutaman vuoden ja alueen vesihuolto on merkittävästi selkiintynyt ainakin meille ja toivottavasti myös teille. Mehän olemme teitä varten olemassa ja meihin voi aina ottaa yhteyttä pienimmänkin epäkohdan tai kysymyksen merkeissä; ja miksi ei muutenkin ihan "hyvää päivää" - mielessä.

Pyrimme hoitamaan laadukkaat ja toimintavarmat vesihuoltopalvelut ympäri vuorokauden ja vuosien. Jotta kaikki toimisi sujuvasti, tarvitsemme siihen toki toistemme apua ja kauttanne saatu tieto esimerkiksi verkostovaurioista on erittäin arvokasta. Samaan tapaan meiltä voi aina kysyä ohjeita ja vaikkapa suosituksia vesihuollon rakentamisesta.

Asiakkaan muistilista

 

Sivun alkuun


Yritysesittely - Vesihuollon runkoasiakirjat - Tiedottaminen
Vesimittarilukema - Yhteystiedot - Yhteydenotto

 

 

Copyright © 2003... Levin Vesihuolto Oy