|
Kampsumajat sijaitsee
Kittilän Könkäällä, noin seitsemän kilometriä
Leviltä pohjoiseen. Tarjoamme eri hintaisia ja -tasoisia majoitusvaihtoehtoja
yksinkertaisesta ja edullisesta yksiöstä aina neljän
tähden kelohirsimökkiin Levikeskuksessa. Kampsumajat on MaLo-luokitettu
maaseutumatkailuyritys. Meille voit tulla yksinkin, mutta tarvittaessa
taloon myös isompi porukka - tilaa on kaikkiaan noin neljällekymmenelle
hengelle. Leville Kampsumajoilta on vain noin viiden minuutin matka.
Harrastusmahdollisuudet
Könkäällä ovat moninaiset. Hoidetuille moottorikelkkareiteille
ja hiihtoladuille pääset suoraan Kampsumajojen pihalta. Kylässä
toimivat esimerkiksi kelkkavuokrausta ja safareita, poro- ja huskyajoa
sekä seikkailu- ja vesiaktiviteetteja tarjoavat yritykset. Maininnan
arvoinen on myös kylän kaunis peräpohjalainen
arkkitehtuuri. Kalastajalle Köngäs on mainio tukikohta. Kylän
läpi virtaa Ounasjoki koskineen ja suvantoineen, ja suurista ahvenistaan
kuuluisa Munajärvi on vierailemisen arvoinen paikka sekin.
Köngäs
on yksi niistä harvoista Lapin kylistä, jotka säästyivät
tuholta Lapin sodassa. Peltoaukeiden, tunturimaiseman ja jokivartisen
peräpohjalaiskulttuurin muodostama kokonaisuus tarjoaa upeat puitteet
lomalle Lapissa. Köngäs on yhdistelmä vanhaa ja uutta,
Levin aktiivista modernia tunturielämää ja lappilaisen
perinnekylän rauhallista arkea. Könkäälle olet aina
tervetullut. Eikun kampsut kasaan ja matkaan!
|